Tänä päivänä kuulen keskustelua naisten arvostamisesta työyhteisöissä. Ohessa oma kokemukseni 80-luvulta miesten maailmassa.

Olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassa ja innoissani siitä. Elettiin vuotta 1981, olin tuolloin 17-vuotias, joten minulla ei ollut vielä ajokorttia. Ensimmäinen työpäivä oli tutustumista toimistotehtäviin ja kirjoituskoneeseen. Onneksi meillä kotona oli kirjoituskone, jolla olin kirjoitellut omaksi ilokseni. Toisena työpäivänä sain tehtäväksi sain viedä matkahuoltoon polkupyörälläni kahden metrin mittaisia kierretankoja Kuhmoon toimitettavaksi.

Ensimmäinen asiakkaani tuli hakemaan täkkipulttejä. Täkkipultti toistin hiljaa mielessäni ja ajattelin niiden kuuluvan vuodevaate-osastolle, jota kiinnitystarvikeliikkeessä en tiennyt olevan. Asiakas oli hyvin avulias ja hän auttoi kanssani etsimään niitä täkkipultteja. Kun näin ne, innostukseni oli valtava sillä nämä täkkipultithan olivatkin niitä kansiruuveja, joita koneenpiirtäjälinjalla opin. Samankaltainen haaste tuli jo seuraavana päivänä kun asiakas tuli hakemaan rekipultteja ja muttereita. Mutterit olivat ihan selvät, mutta ne rekipultit johdattivat ajatukseni taas hevostarvikeosastolle. Siinä rohkenin pyytää jälleen asiakasta auttamaan minua rekipulttien kanssa ja hetken etsimisen jälkeen tiskillä lojui läjä lukkoruuveja ja muttereita.

Eräs pitäjältä tullut miesasiakas opetti minulle asiakaspalvelusta tärkeän asian. Muistan sen kuin eilispäivän. Olin jo oppinut olemaan liikkeessä yksin, palvelemaan asiakkaita, vastaamaan puhelimeen sekä laskuttamaan ja maksamaan laskuja. Tällä kertaa olin siis yksin liikkeellä, työkaverit olivat syömässä ja asiakaskäynneillä. Tämä pitäjältä tullut tuttu putkiurakoitsija tuli rehvakkaasti sisään ja tuumasi hetken ympärilleen katsellen, eikö täällä miesväkeä ole paikalla. Totesin hänelle, että olen tällä kertaa yksin. Hän siihen tokaisi, ettei ole koskaan ennen ostanut putkitarvikkeita naiselta, eikä aikonut ostaa nytkään. Kysyin voisiko hän odotella sen aikaa, kun miesväkeä tulisi, lupasin keittää hänelle tuoretta kahvia. Hän ilmoitti odottavansa.

Sillä aikaa kun hän joi kahvia, minä palvelin toisia liikkeeseen tulleita asiakkaita. Mies katseli jokaista palvelutilannetta tarkkaan. Puoli tuntia odottaneena ja kahvipannu tyhjentyneenä hän tokaisi, ettei ne miehet aio tullakaan. Pitäisikö meidän kokeilla onnistuisiko se tavaroiden löytyminen naiselta? Näyttäähän tuo onnistuvan toistenkin kanssa. Ilmoitin, voivani keittää toisen pannun tuoretta kahvia, jos hän vielä halusi odotella miesväkeä. Mies tokaisi siihen, että yksi pannullinenkin korventaa jo vatsaa. Kokeillaan löytääkö se tyttö näitä tavaroita! Ja niin kokeiltiin. Mies istui ja luki ostoslistaansa ja minä kävin hakemassa tavaroita hyllystä. Kun kaikki tavarat oli haettu, aloin kirjoittamaan ostokset lähetyslistaan ja sitä mukaa hän sai viedä tavarat autoon. Viimeisiä tavaroita kirjoittaessa listaan, takaovi aukeni ja työkaverit pölähtivät paikalle. Putkiurakoitsija huikkasi miehille, että ei täällä miehiä tarvita, tyttö hoitaa homman kyllä! Sen jälkeen kyseinen urakoitsija tuli minut hakemaan toimistotöistä palvelemaan häntä.

Kerran eräs vakituinen asiakas tuli ostamaan ruuveja ja ne tietenkin olivat ylimmällä hyllyllä, jonne meillä nuoremmilla työntekijöillä oli tapana kiivetä eikä aina etsiä tikkaita. Kiivettyäni tunsin kahdet vahvat kädet takapuolessani ja kysyin asiakkaalta, että mitä ihmettä sinä teet. Johon kuulin tupakka hampaiden välissä soperruksen, pelekäsin että puttoot!

Tässä joitakin kiikkutuoli -muistoja 80 -luvun asiakaspalvelu tilanteista.

Millaisen uutiskynnyksen nämä tilanteet tänä päivänä ylittäisi?