Tuskin kukaan on voinut välttyä vihapuheilta viime aikoina. Vihapuheita on eri tavoin koetettu vaientaa. Kuten aikoinaan kasvatuksessa vahvistimme ”Kilttejä tyttöjä” ja näistä ”Kiltin tytön” –syndroomista edelleen kärsitään. Tätä kaavaa toistamme yhä. Monet näistä vihan tukahduttamista ihmisistä kärsivät masennuksesta tai muita psyykkisistä oireista

Näemmekö vihapuheen taustaa, joka synnyttää pettymysten sarjan, surun ja kohtaamattoman inhimillisen rakkauden kaipuun. Kaipuun, joka ei ole täyttynyt.

Yhteiskunta käskee, aivan kuten vanhempammekin, tukahduttamaan pettymyksen, surun ja rakkauden kaipuun. Kutistumme ja kadotamme yhteyden itseemme, alistumme ja lopulta uhraudumme.

Ehkä vihapuhe tulisikin sallia. Tulisiko meidän aidosti kohdata pettymyksemme, jotta löytäisimme tarpeemme ja sen joka sinä olet? Kykenisit ilmaisemaan oman tahtosi ja mielipiteesi. Vähitellen ympäristökin tottuisi kuulemaan erilaisia näkökulmia ja kunnioittamaan erilaisuutta ympärillämme. Erilaisuuden hyväksyminen yhä edelleen kuuluu juhlapuheissa.

Suurin väärinkäsitys lienee se, että samaistumme tunteisiimme sen sijaan, että sallisimme tunteiden tulla ja mennä. Tunteilla on erityinen tehtävä, joka on muutos. Emme voi jäädä tunteisiimme kiinni ja antautua tunteiden ohjattaviksi. Tunteiden tehtävä on lopulta auttaa meitä kasvamaan ihmisinä – henkisesti.

Enemmän olisin huolissani vihapuheiden tukahduttamisen seurauksesta – uhripuheesta. Uhripuhe syntyy kun ensin tukahdutamme pelkomme ja sen jälkeen kyvyttömyytemme vaikuttaa asioihin ja ilmaista mielipiteitämme. Riittämättömyyden kokemuksesta puolestaan tulvii syyllisyyden ja syyttämisen tunteita. Tästäkin tunteesta meillä kaikilla lienee omakohtaisia kokemuksia.

Paheksumalla ja tuomitsemalla viemme vain vihaa syvemmälle uhrautumiseen. Kielletyn vihapuheen jälkeen syntyy uhripuhe. Uhrin voimaantuessa, vahvistuu viha raivoksi. Sen jälkeen on sekä kirveille että lakimiehille kysyntää.

Tulipa suustamme mitä tahansa pelkoa, vihaa tai syyttämistä, toivon, että osaisimme suhtautua jokaiseen tunteeseen, provosoitumatta, hyväksyen tunne sellaisena kuin se on. Oman kehittymisesi kannalta on tärkeää olla provosoitumatta toisen ihmisen tunteeseen. Lopulta kuitenkin kaikki suustasi tulevat sanat ovat rakkauden pyyntöjä

Kirjoitan tämän juuri Sinulle lukijani. Mitä jos kokeilisit puhumaan itsellesi – vaikka et ehkä niin miellyttävää päivää tänään juuri kokenutkaan. Siinäkin tilanteessa kun ”sappesi kiehuu” ja tekisi mieli repiä hiukset päästä, silloinkin hengittäisit ja sallisit tunteen tulla ja mennä. Huomaat kuinka voimauttavaa tunteminen voikaan olla – kun päästää provosoitumatta irti. Harjoitellaan yhdessä.