Onnistumisen kokemuksia

Heinäkuun tuulet puhaltavat kesäloman rippeet ja vaihtuvat elokuussa arkiaskareisiin. Keskeneräinen opiskelu tuntui tahmealta lämpiminä kesäpäivinä. Onnistuin siirtämään niitä paljon puhuttuun viimetinkaan. Ilman sitä, moni asia jäisi tekemättä. Tapasimme opiskelukaverini Hannan kanssa tämän viimetingan äärellä. Mitäpä siitä muuta syntyikään kahden opiskelevan yrittäjän ja karjalaisjuurisen naisen kohdatessa kuin rehevän rönsyilevää rupattelua. Pohdimme, tehtävien lomassa, maailman menoa. Kiteytin keskustelumme onnistumisen kokemuksiin.

Moni nuori on tänä kesänä ollut ensimmäisessä työpaikassaan. Millaisia kokemuksia nuorelle siitä jäikään. Sillä on vaikutus, kuinka hän jatkossa motivoituu elämässään. Annoithan työnantajana palautetta nuoren onnistumisesta ja autoit häntä onnistumaan työssään antamalla myös korjaavaa palautetta? Vai annoitko samalla mitalla kun itse sait ensimmäisessä työpaikassa? Miltä se tuntui?

Parisuhteessa toisessa ärsyttää se jota et voi itsessäsi hyväksyä – huomautat siitä usein. Jos tavoitteena on rakentaa suhdetta, voisit kokeilla katsoa sitä, mikä toisessa on hyvää ja josta voit kannustaa. Ärsyttävän ominaisuuden kanssa voit tehdä työtä ja tarkastella tätä hyväksymättömyyttä itsessäsi. Ehkä löydät sieltä jonkin arvokkaan pelkosi, joka on tullut rakkautesi esteeksi. On paljon helpompaa osoittaa toista sormella ja siirtää vastuu omasta pahanolon tunteesta toiselle. Parisuhteen perustehtävä kasvaa yhdessä on kivulias yhdessä olon matka. Tee se toiselle, jota tahtoisit itsellesi tehtävän. Vanha ikiaikainen sanonta vahvistaa rakkautta välillenne ja luo parisuhteessa onnistumisen kokemuksia.

Lasten kanssa tämä on vaikea laji. Vanhemmat ymmärtämättöminä toistavat samaa tai toimivat juuri päinvastoin överiksi saakka, mitä itse ovat lapsuudessaan saaneet. Mieli kulkee vielä historiassa vaikka maailma on aivan eri kuin 20 tai 40 vuotta sitten. Saitko kannustusta vanhemmiltasi? Hyvä jos sait, vanhempasi olivat aikansa edelläkävijöitä.

Vapaalla kasvatuksella taisi sittenkin olla jotain hyvää annettavana. Jos toimit viisaasti, sait palautteen hyvin tehdystä. Mikäli mokasit, turpiin tuli, etkä ehkä toisen kerran tehnyt samaa virhettä. Ellet sattunut joutumaan ”väärään seuraan”, jossa sait palkkion vääryydestäsi.

Parasta mitä omassa työssäsi voit tehdä, on tarjota onnistumisen kokemuksia työkaverillesi. Yksinyrittäjälle tämä voi olla haaste, mutta asiakkaasi lopulta ohjaa toimintaasi onnistumisen kokemuksien äärelle. Tee siis työtä, joka tarjoaa onnistumisen kokemuksia, sillä ruokit omaa työhyvinvointia ja jaksamista pitkälle.

Mikäli toimit vastoin omaa sisäistä arvomaailmaasi, niin ihmissuhteissa kuin työpaikalla, tee rohkeita valintoja ja päätöksiä muuttaa elämääsi palvelemaan omaa arvomaailmaasi. Riippumatta siitä mitä kylillä puhutaan. Suo heille se puhe. Jonain päivänä kyläläisetkin ovat valmiita tekemään rohkeita valintoja, ole esimerkkinä. Elämäsi on sinun ja tahdot varmistaa itsellesi vankan perusta onnistumisen kokemuksille olemalla uskollinen itsellesi ja omalle arvomaailmallesi.

Näillä viimetingan opiskelujen rutistuksilla syntyi jotain sinullekin jaettavaksi. Tehtävätkin tulivat melkein tehtyä. Kiitos Hannalle, odotan innolla seuraavaa viimetinkaa. Tyhjästä syntyy jaettavaa – se on sitä rikkautta, mitä karjalaistaustaiset ihmiset toivat tullessaan Kainuuseen.