Kolumni 9.10.2019 Koti-Kajaanissa

Elämme ihmiskunnan historiassa mielenkiintoista tunteiden tuuletusaikaa. Niin moni ulkoinen asia elämässämme on muuttumassa: työelämä, ympäristö, ilmastosta puhumattakaan. Nämä muutokset ympärillämme ovat seurausta ihmisen sisäisestä maailmasta. Tämä muutos on tapahtunut vuosikymmenten ajan, nyt nautimme vain muutosten seurauksista.

Ensimmäistä kertaa tunteet ovat sallittuja kaikille yhteiskuntaluokasta, uskonnosta, politiikasta, sukupuolesta, iästä tai ihonväristä riippumatta. Tunteet hämmentävät monia meitä, erityisesti ehkä juuri siitä syystä, että ne vaikuttavat meihin niin eri tavoilla ja eri aikaan. Alamme tulla yhä enemmän tunteittemme kanssa yksilöiksi.

Tunteet ovat voimavaramme ja tapamme määritellä tunteita oikeiksi ja vääriksi muodostavat erilaisia yhteentörmäyksiä. Arvatenkin on selvää, että nämä jälkimmäiset tunteet ovat yhä edelleen niitä tunteita, joita piilotamme jopa itseltä kehomme solumuistiin. Näitä tunteita ovat pelko, viha, syyllisyys ja häpeä. Kukaan meistä ei tahdo kokea näitä tunteita vapaaehtoisesti.

Parasta mitä voimme tunteillemme tehdä, on sallia niiden vapaasti tulla ja mennä. Muutoin jäämme jumiin ja monet mahdollisuudet lipuvat ohitsemme ja lukkiutuneet tunteet jumittavat kehomme erilaisiin tuntemuksiin, oireisiin jopa sairauksiin saakka. Yhteisöllisesti jokin tunne tukahdutettuna vapautuu voimakkaana kun sopiva impulssi tunteen purkautumiselle osuu kohdalle. Tästä harmillinen esimerkki Kuopion koulusurma –tapahtumasta. Tämä tapahtui vaikka vihapuheet eivät ole sallittuja.

Vaikkei minulla ole mitään oikeutta arvioida tilannetta, mutta mieleni tekee kuitenkin kysyä.

  1. Pitäisikö vihapuheet sallita? Toimiko kieltolaki aikoinaan? Onko meillä riittäväsi osaavia ihmisiä, jotka ymmärtävät vihan olevan terve ja tarpeellinen tunne. Onko meillä osaamista ja rohkeutta kohdata toisen viha reagoimatta, vapaana sota-ajalta peräisin olevasta vihatraumasta. Ehkä masentuneisuuskin vähenisi tyttöjen keskuudessa.
  2. Onko meidän jättikoulut laitostuneet niin, että oppilas yksilönä ja kiusaamistapaukset jäävät huomiotta? Oliko koulusurmia pienissä kyläkouluissa?
  3. Onko opettajien työpaikkakiusaaminen heijastuma lasten koulukiusaamiseen?  Opettajien löytäessä ratkaisun työpaikkakiusaamiseen, ehkä koulukiusaamisetkin vähenisivät.
  4. Kuinka perheissä voidaan? Kuinka me vanhemmat kohtelemme toisiamme? Millainen valtasuhde vanhempien parisuhde on? Pystymmekö vanhempina riitelemään niin, että lapset oppivat sopimisen taitoja? Vai lakaisemmeko hankalat tilanteet ”maton alle”?

Niin tai näin, tarvitsemme joka tapauksessa tänä päivänä enemmän kuin koskaan muurin- murtajia ja sillanrakentajia. Muurinmurtajien tehtäväksi jäisi kyseenalaistaa uskomukset, jotka eivät enää palvele meidän ajassamme ja sillanrakentajat rakentaisivat ymmärrystä; ensin ymmärtämään itseään ja sitten lasten ja aikuisten välille.

Muistatko miltä tuntui lapsena kohdata ihminen, joka ymmärsi sinua ja auttoi sinua elämässä eteenpäin? Tahdothan sinäkin tarjota samanlaisen kokemuksen niille lapsille ja nuorille, joita kohtaat arjessasi.