Lastenoikeuksien päivänä pysähdyin kiikkutuoliin pohtimaan lasten oikeutta tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Samaan aikaan media tulvii erilaisia lapsiin kohdistuvia tekoja, jotka näyttäytyvät väkivaltaisuuksina ja väärinkohteluina. Viimeaikaiset uutiset ovat näyttäneet kuinka valtasuhde aikuisen ja lapsen välillä voi näyttäytyä, pääsääntöisesti ei toivotulla tavalla. Toinen valtasuhteessa alistuu ja toinen jyrää toisen, joko fyysisesti, psyykkisesti tai henkisesti. Sen sijaan että kauhistelemme tai surkuttelemme näitä uutisia, voisimme pohtia mitä voimme oppia näistä?

Millainen valtasuhde lapsen ja aikuisen välillä onkaan. Kuinka kohtaan lapsen, joka todellisuudessa on heijastuma omasta sisäisestä lapsestani? Sen sijaan, että kasvattaisin lapseni oikein tai olisin oikeassa, kykenenkö näkemään lasten viestit rakkauden pyynnöiksi. Näitä rakkauden pyyntöjä tulkitsemme mitä ihmeellisimmillä tavoilla, niin kodeissa kuin kouluissa.

Entäpä jos olemmekin lastenoikeuksien päivän ymmärtäneet täysin väärin. Mitäpä jos meillä aikuisilla olisi velvollisuus löytää oma sisäinen lapsi, jotta voisimme antaa lapselle sen oikeuden rakkauteen ja myötätuntoon, jota hän tarvitsee. Velvollisuutemme olisi oppia hyväksymään ja rakastamaan itseämme sellaisena kuin olemme. Tässä mallissani tosin lapset kasvattavat vanhempiaan, mutta niinhän se käytännössä meneekin. Mitä jos vanhemmuus onkin matka sisäisen lapsen löytymiseen, joita lapsemme peilaavat meille? Mitä sitten jos meistä tulisikin hulluttelevia, iloisia, onnellisia, myötätuntoisia ja inhimillisiä toisia kohtaan ja armollisempia itselleen? Vähenisikö meillä moralisointi, vähättely, arvostelu ja virheiden tekemisen pelko tai tarve olla oikeassa?

Vanhempina ja kasvattajina voisimme kohdata lapsemme sellaisena kuin hän on, pyrkimättä muuttamaan häntä omien toiveiden jatkeeksi tai mielihalujemme muokattaviksi, jota kasvatukseksi kutsutaan. Näin lapsi saisi tilaa ja oikeuden ilmaista omaa tahtoansa ja keskustelu olisi tasavertaista. Uskon, että sillä tavoin lastemme identiteetti ja vahva käsitys itsestä luo edellytyksiä henkisesti tasapainoiseen sukupolveen.

Hulluinta tässä on että ponnistelemme kaikkemme lapsia kasvattaessamme, että heistä tulisi yhteiskuntakelpoisia ja työteliäitä. Kun tavoite on saavutettu, alkaa lapsillamme mieletön poisoppimisen ponnistelu vapautua näistä elämää stressaavista asioista. Onneksi mitään ei ole menetetty ja jokainen etsivä löytää.

Ehkä olemme valmiimpia kohtaamaan lapsen sisällämme ja oppisimme pitämään sitä sekä velvollisuutena että oikeutena. Kansakuntamme identiteetti vahvistuu Suomi 200 –mennessä.

Ihanaa ja lapsenmielistä joulunodotusta sinulle ja kaikille ainutlaatuisille lapsille – olkoon jokainen päiväsi täynnä lapsenmielistä uteliaisuutta ja iloa.