Kolme kysymystä, jotka ovat siivittäneet aikuisuuttani.

Uteliaana ja elämännälkäisenä olen jatkanut kysymysten sarjaa, Mistä tulen ja Minne olen menossa? Ei siis ihme, että sain juuri sellaiset vanhempani joita tarvitsin. Jossain elämäni vaiheessa, olin vakuuttunut syntyneeni väärään perheeseen. Olin valmis vaihtamaan vanhempani toiseen. Ei se ollut silloin mahdollista, onneksi ei vielä tänäänkään. Sillä ihmissuhteet ja erityisesti suhde vanhempiin ovat kaikin tavoin matka omaan itseemme.

Isäni näytti esimerkillään Mistä tulen ja kuinka sitä voi selvittää. 30 vuotta sitten hän pääsi synnyiseudulle Karjalaan kotiportaille istumaan – koti oli palanut vain portaat oli jäljellä. Niillä portailla pääsimme yhdessäkin istumaan. Isäni kuollessaan näytti minne olen menossa ja sen kuinka lyhyt matka lopulta onkaan näiden kahden kysymyksen välillä. Ymmärsin isäni luoneen raamit elämälleni ja vastauksia kysymyksiini.

Äiti puolestaan näyttää minulle miten edetä elämässä ja luoda edellytykset aidolle kohtaamiselle. Meni vuosia, että opin kohtaamaan ja hyväksymään äitini sellaisena kuin hän on. Hän oli kaikkea muuta kuin mitä minä olin, tunnollinen, kärsivällinen, pitkäjänteinen, tarkka ja huolellinen. Äidin ominaisuudet vain näkyi arjessa minulle nuorena niuhottamisena ja nipottamisena ja älyttömänä ylihuolehtimisena. Meni aikaa kun huomasin, että nämä piirteet löytyvät minustakin. Äidiksi kasvu on ollut minulle hyväksymisen, poisoppimisen ja irtipäästämisen aikaa. Matka äidin kanssa on antanut minulle kyvyn nähdä miten edetä elämässä, kohtaamalla asiat sellaisina kuin ne ovat.

Ellen mitään muuta voisi antaa omille lapsilleni ja tuleville lastenlapsilleni, antaisin heille nämä kolme kysymystä, johon vastaukset löytyvät elämällä koko elämän avoimesti ja luottavaisesti. Olen taas himpun kehittyneempi kohtaamaan lapseni ja tulevat lastenlapseni sellaisina kuin he ovat, pyrkimättä muuttamaan heitä oman mieleni mukaisesti. Edelleen keskenräisenä, mutta kehittyvänä ja hereillä.

#itsetuntemus
#itsensäjohtaminen
#itsetunto